torstai 12. marraskuuta 2020

Marraskuun pimeys

Illat on pimeitä, maa ilmee kaiken valon ja pienistä auringonpilkahduksista täytyy nauttia! On hassua, kun elämä välillä heittää niin ympyrää ettei oikein onnistu saamaan lauseita kasaan. Viime viikolla en saanut blogiteksitiä lainkaan aikaiseksi, kun työstimme mieheni kanssa Maanrakennus Leinamo Oy:n liiketoimintasuunnitelmaa lausemuotoon. Lisäksi tallilla tapahtui kaikenlaista. Suunnitelma valmistuu toivottavasti marraskuun aikana. Ilokseni löysin läheltä kaksi ihmistä, jotka lukevat sen ennen kuin palaan voimaannuskoulutuksen team palaveriin aiheen tiimoilta. Liiketoimintasuunnitelmassa mietitään hieman myös Noutopihan ensi kevään tulevaisuutta ja toimintamallia. Siksi halusin aiheesta myös blogissani kertoa.

Hevostenreitti

Giant on pienkuormaajamme, joka kuormaa noutopihalla 400l:n kauhallisia. Hän on myös oma kone suosikkini. Matka-ajossa aivan kamala, mutta kauha on kätevä ulkopuuhastelussa ja työmaan sisäisissä maansiirroissa. Mieheni on asentanut koneen kotikäyttöön istuimmen, missä juniori todella viihtyy ja pysyy turvassa sekä matksassa mukan. Teinimme käyttää konetta näppärästi niin: hevoskentänlanaukseen, kuin tarhojen siivoamiseen tai esteiden kantamiseen kentälle ja pois. Tällä kertaa Giantti lähti kanssamme naisellisiin metsänraivaustöihin hevosreitille.

Hevosten kesä aitauksen saimme purettua marraskuun alussa. Pieni apulaiseni oli vuodessa kasvanut niin, että malttoi hienosti istua mönkijän takapenkillä aitatolppia keräilemässä. Samalla saatiin pieni pätkä hevosten kotipolkuja avattua käyttöön. Matkalle oli kaatunut tuulella puu, niin teini tuli innokkaasti  Giant-pienkuormaajalla auttamaan. Näin saatiin lämmittelylenkki mukavasti aukaistua. Siinä samalla luonnon helmassa touhuillessa voi havaita kuinka syksy on yhdestä lumikuurosta huolimatta ollut todella lämmin. Herneet alkavat savipellossa itää uudelleen ja ojan pientareelta voi bongata kellertyneen ruohon seasta myös kukkasia, kun katsoo tarkasti. Ei metsän parantavista voimista turhaan puhuta.


Moottorisahastamme oli akku loppunut, joten turvauduimme oksasaksiin.


Luonto tekee hienoja rajauksia joita voi hyödyntää myös pihasuunnittelussa. kun hetke. Syksyisessä harmaudessa keltaiset heinät ojanpientateella antaa kaunista väriloistoa tähän harmauteen. Jotain tämän tapaista olen miettinyt myös etupihamme laatoituksen reunaan, joka on ollut purettuna jo useamman vuoden.

Noin viikko tämän reissumme jälkeen. Tulin eräänä aamuna junioria viemästä hoitoon, poikkesin matkalla ystävällä aamunstarttauskahvilla ja tulin kotiinpäin. Hämmästyin, kun risteyksessä seisoi auto ja poikkesin jutulle. Hän oli pienen metsämme kaatoa suunnitteleva ehkä biowatin mies. Olipa mukavaa astella ajatuksella komean miehen kanssa pieniä metsäpolkujamme. Miettien samalla miltä metsä tulee muutaman viikon päästä näyttämään.

Noutopiha

Noutopiha elää hiljaiseloa. Viime viikkojen ilhaduttavin asiakas käynti oli, kun eräs pariskunta oli päättänyt aloittaa syksynpiristykseksi pihalaatoituksen teon ja tarvitsivat hiekkaa. Mieheni ystävällisesti kieltäytyi myymästä hiekkaa laatoituksen alle ja suositteli kivituhkaa. Molemmat osapuolet olivat tyytyväisiä lopputulokseen, kun keskiviikkona iltapäivällä pienkuormaaja Giant lastasi kauhallisen kivituhkaa peräkärryn kyytiin.

Tulevista kirjoituksista

Noutopihan elämä alkaa hiljenemään tältä syksyltä. Luulen ,että kirjoitan vielä ennen joulua pienen kirjoituksen lumitöistä, mitä yrityksessämme myös tehdään. Lumityölistat hakee muotoaan ja aloitamme odottelemaan talven seuraavia lumisateita. Helmi-maaliskuulle ajettelin ottaa teemaksi pihasuunnittelua ja kääntää katseita todenteolle lumen sulamiseen. Ja keväällä odotellaan noutopihan aukeamista huhti- toukokuun vaihteessa. Kirjoittelen nyt vähän harvemmin, kun noutopihan tapahtumia on vähemmän.

Kyllä yhdessä tekeminen yksin touhuamiesen voittaa!

Sanna