Aikuisuus on upea juttu!
Olin ilahtunut, kun Vain Elämää sarjassa Arja Koriseva kertoi pitkästä parisuhteesta ja kuinka ilman toista ei voisi elää. Innoissani katsoin jakson ja lausahdus oli vain ohikiitävä hetki, eikä lainkaan sitä mitä Iltalehti oli hehkuttanut. No niinhän se oikeastaan on! Hetkistä on nautittava.
On mahtavaa, kun huomaa arjen pyöriessä, että joskus asiat onnistuvat. Näin kävi, kun kirjoitin pihasuunnittelusta ja verryttely lenkistä. Pieni maastopolku alkaa löytää reittinsä. Tänään haluan näyttää teille näkymiä tämän hetkiseltä polulta. Eräänä iltana mieheni kauhaisi kaivinkoneella putki kasaa ja totesi menen nyt tekemään sen ratsastuspolun missä on mäkiä. Lähdin juniorin kanssa tarkastelemaan tilanteen kulkua, koska häntä koneet kovasti kiinnostavat. Joskus on hyvä pitää suunsa kiinni kun kaivinkone tekee jotain mitä olet pyytänyt vaikkei se aina mene niin kuin olet itse ajatellut. En olisi osannut ajatella kyseistä reittiä, koska ajattelin että siinä on oja ja rotko. Putki ojaan, kultahiekkaa putken päälle, karkeampaa soraa väliin ja siistipinta ja sopivan levyinen polku alkaa hahmottua 💚
Reitille oli tarkoitus saada hevosille nousuja ja laskuja, jotka kehittävät ratsukon tasapainoa. Meille ihmisille on rakennettu kuntoportaita niin hyvän ystävän vinkkauksesta ajattelimme hyödyntää samaa eläin maailmaan polun muodossa. Polku alkaa hahmottumaan ja sitä on hieman kokeiltu. Ohi kulkevat lenkkeilijät voivat sen hyvin päätellä kavion jäljistä. Kokeilkaa ihmeessä, hevoset uskaltaa jo kivasti kiivetä pieniä mäkiä. Juniorimme otti kiipeämisen ihanasti haasteen kannalta. Osaa hevosista hetken mietitytti, pienellä kannustuksella kiipeämisestä tuli hauskaa.
Tänään, kun ajatuksia sinkoili joka suuntaan; otin ponin mukaan ja kävin katsomassa mitä reitillemme kuuluu. Muistelin ensimmäisiä kirjoituksiani ja mietin mitenkä tämä lähti liikkeelle. Kauhallinen ajatuksia. Lapseni möyri likaisena ympäri kauhoja ja nyt ymmärsin että onneksi on monta kauhaa niin joskus ne voi löytää paikkansa. Pääsin perille kukkulalle ja ‘reitilleni’ oli parkkeerattu lavetti! ******** Hetken purin hammasta ja parkkeerasin ponin, hän oli yhtä ihmeissään kun minä. Onneksi tunnemme ponin kanssa toisemme kivasti niin hänkin ymmärsi ettei tilanteessa ollut mitään hätää. Irrottelin oksia joihin ylettyi hyvin lavetilta ja katselimme hetken, vedimme yhdessä vatsatsisään ja ohitimme lavetin. Taidamme parantaa reitin merkkausta jotenkin, se on ehkä tällä hetkellä liian luonnonläheinen.
Syyslomamme oli aikamoinen myllerrys. Pikamatka Ouluun, teini hoiti tallia, asioita tupsahteli ja häistä yritettiin toipua. Muistan ajan kuinka ahdistuin maatalon elämästä ja tekemättömistä töitä kodissamme, mutta nämä hetket on mahtavia kun huomaan kotiutuneeni ja nautin elämästä taajaman laidalla ja samalla huomaan kuinka pitkä parisuhde on suuri vahvuus elämässä ja yhdessä on ilo työskennellä vaikkei joka päivä siltä tunnukaan. Aivan kuin vain elämää sarjan hetketkin, niitä on hyvä löytää työstä, kodista sekä harrastuksista. Ja syysloman myllerryskin alkaa löytää iloisen arjen.
Onneksi voi aina joskus heittäytyä lapsen tasolle💗
Syysarkea ja nautitaan ensilumesta ja valon pilkahduksista!
Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti